Sielun puhdistaminen kaikesta ulkoisestä ärsykkeestä. Kuulostaa melko korkealentoiselta. Eikö? Mutta mieti hetki, kuinka paljon ärsykkeitä kestät joka hetki. Aamusta iltaan. Pahimmillaan myös koko yön.
On tavaraa, puhelimet, tablelit, televisiot ja musiikit. On koriste-esineitä, perintökalleuksia, keräilyfiguureita, leluja, kirjoja, kyniä, penaaleita, arkartelutarvikkeita, lankoja, golf-mailoja, kesäkenkiä, talvitakkeja iso rivi ja paljon muuta.
Lisäksi tulee ulkoiset ärsykkeet: liikenteen melu, kerrostalon muiden asukkaiden äänet, katuvalaistus kaupungeissa, liiketilojen mainoskylttien valot.
Millä itsesi ympäröit?
Tavaratkin aiheuttavat melua. Vaativat käyttöä, siirtoa, siivoamista, katselemista. Milloin on hiljaista? Milloin tulee se hetki, jolloin sielu lepää. Milloin on se hetki, kun antaa sielun puhdistua kaikesta ulkoisesta hälystä. Onko sellaista olemassakaan? Voiko vain kävellä metsään ja puhdistua? Voiko se olla niin helppoa? No, ei. Kerta ei riitä mihinkään. Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että meditointikin on oma lajinsa, eikä se sovi kaikille. Siinä missä on ihmisiä, on yhtä monta keinoa rauhoittua ja hiljentyä.
Saatko rauhan astelemalla metsässä, istumalla hiljaa paikoillaan tai kirkossa. Oli se keino mikä hyvänsä. Pidä se, vaali sitä! Nykyelämä on niin hektistä ja vaativaa, että kaikkeen hukkuu. Perusarvot tuntuvat kadottavan merkityksensä. Työ vaatii ihmiseltä enemmän, kotielämä vaatii enemmän. Kaikki maksaa enemmän, joten on tehtävä vielä enemmän, jotta selviytyisi. Missä välissä selviytyy hengittämään? Kaiken hälyn, vaativuuden, kaiken tavaran, keskeneräisen ja vaatimuksien keskellä.
Tavaramäärästä eroon, sielun rauhaa
Näin Facebookissa ilmoituksen, että Kojontuvan maalaiskirppis tulee taas kesä-heinäkuussa. Olen yleensä ollut niin hyvin työllistetty, että on ollut lähes mahdoton urakka ottaa pöytää, tai olen ollut liian myöhään liikkeellä. Nyt on aikaa -kuinkas muutenkaan. Jaksamisesta en niin tiedä, mutta kesäkuuhun on vielä päiviä, viikkoja aikaa. Ajattelin hissukseen ottaa ja alkaa raivaamaan tätä valtavaa tavaramäärää pois. Hiljentää ympäristöä. Vähentää ympäristön vaatimuksia.
Jossain nuoruuteni vuosina, otin tavakseni ympäröidä itseni ispiroivilla kuvilla, kirjoilla, teksteillä. Olen kirjoittanut niin kauan, kun kirjoittaa olen osannut. Kaikenlaisia tekstejä. Mutta nyt ei mennä siihen. Mennään alkulähteelle, eli inspiraatioon. Olen ympäröinyt itseni inpiraatiota tuottavilla esineillä. Jossain kohtaa inspiraatio katosi. En tajunnut, että vuosien kuluessa, myös inspiraation vaatimukset muuttuivat. Taas se sana: ”vaatimus”. Meiltä vaaditaan koko ajan enemmän ja enemmän. Nyt olen ympäröinyt itseni kirjoilla. Toimisiko se, että ympäröi itsensä valmiilla teoksilla, jotta saisi itse tuotettua tekstiä. Ei ihan. Ei aina. Inspiraatio ei tule käskystä, ei pakotettuna.
Sielun puhdistus kaikesta ulkoisesta, kaikelta ulkoiselta ärsykemäärältä. Inspiraation mahdollisuus päästä elämään kasvaa moninkertaisesti. Olkoon mikä nimike sille tahansa, että raivaa tavaroita pois, vähentää vaatemäärää ja siivoaa kaappi kerrallaan kodin, jotta tavaramäärä vähenisi. On yllättävän puhdistavaa käydä vaatekaapit läpi, jokainen yksilö kerrallaan. Vaatteissakin on muistoja. Saati sitten käydä kaappeja läpi. Löysin tuttipullonpidikkeen, pari tuttia ja nokkamukin kahvat. Lapsihan on kohta 12-vuotta. Vaatteiden joukosta löysin housut, joihin olin mahtunut joskus …ajalla ennen raskautta. Mietin, miksi ihmeessä niitä säilytin. En halua vaatteistakin sellaista vaatimusten painetta, mikä komentaa ”näihin sinun tulee mahtua vielä”.
Sielun puhdistus.
Kuinka paljon vaatimuksia on ympärilläsi? Kuinka paljon ärsykkeitä? Pääsetkö jossain kohtaa hiljaisuuteen, rauhoittumaan, hengittämään? Vaikka hengittäminen on refleksi, mihin ei kiinnitä normaalisti mitään huomiota, todella nopeasti se käy vaivaloiseksi pakonomaiseksi puuskuttamiseksi, kun vaatimukset nousee. Sisään – ulos – sisään – ulos. Luulisi, äkkiseltään, että se on helppoa. Hengittäminen, rauhoittuminen, sielun puhdistaminen ulkoisista ärsykkeistä, mutta se on todellisuudessa vaikeaa. Media vaatii huomion. Katuvalot loistaa öisin. Liikenne kulkee makuuhuoneen ikkunan alla.
Kaupungista maaseudun hiljaisuuteen..
Maalle muuttaessa tajusin, kuinka oli tottunut katuvaloihin, siihen, ettei kotona ollut koskaan pimeää. Mieti! Kuinka järjettömältä tuo kuulostaa. Aina on valoisaa! Ihan oikeasti. Jokainen tottuu oloihin, mutta vasta muuttamisen jälkeen sen tajusin, miten olin sopeutunut siihen. Kesti todella kauan tottua hiljaisuuteen ja öisin saapuvaan pimeyteen.
Hiljaisuuden ääni
Mitä jos itsensä opettaisi -asuinoloista huolimatta- siihen, että rauhoittaisi elämänsä välillä. Nollaisi ärsykkeet? Se kuulostaa omaan korvaan todella hyvältä vaikkakin vaikealta toteuttaa välillä. Somekanavat on helppo hiljentää. Puhelinta ei oikeastaan voi pistää kiinni kokonaan. Koska ei ole lankapuhelinta.. Ja taas kerran -me oletamme, että tarvitsee olla koko ajan tavoitettavissa ja koko ajan itse päästä tavoittamaan joku. Huh. Miten on ennen pärjätty. No, maailma on muuttunut. Me olemme muuttuneet mukana. Mutta se tosiasia, että tarvitsemme sijaa hiljaisuudelle, tilaa olla, ilman vaatimuksia, se ei ole muuttunut mihinkään. Olla vain, möllöttää. Lukaisepa juttu Malmbackasta tästä klikkaamalla. Melkoisen mahtava sielun rauhan palautuspaikka.